Voittoja ja vaikeuksia

The next one will be in English, I promise! And it will be a summary of these two... :)

Tämä viestini tulee teille...no, ei sentään haudan takaa, mutta jostain hyvin dramaattisesta paikasta jokatapauksessa. :) Ensin iloiset uutiset: me saatiin se asunto, päästiin muuttamaan lauantaina ja eilen aamukahvia juodessani sain katsella 1,5 metrin etäisyydeltä uutta kolibriystävääni kun se tuli syömään puusta suoraan keittiön ikkunan takana.

Sitten ne hieman dramaattisemmat uutiset: viime tiistai-iltana olin ajamassa (entiseen) kotiin siivottuani tätä uutta asuntoa koko päivän, ja seisoessani punaisissa valoissa joku ajoi kovaa mun perään niin että mä osuin edellä olevaan autoon. Syypää pakeni paikalta eikä me tai kadulla seisoneet ihmiset ehtineet saada rekkaria ylös. Mä oon muuten ihan kunnossa, mutta selkärankaan tuli aika raju "whiplash", eli piiskaniskuvamma, ja kaikki lihakset lantiosta ylöspäin meni päivää myöhemmin kramppiin. Auto ei ole ajokunnossa, ja vakuutus sanoo että ne ei korvaa sen korjausta (johon meillä ei siis ole mitenkään varaa) koska me ei saatu syypää-auton rekkaria (!). Meillä ei ollut sitä kalleinta vakuutusta joka kattaa "aina ja kaiken" koska ilman täkäläistä ajokorttia se olisi ollut paljon kalliimpi...ajateltiin että kunhan 3 kuukauden sisällä on saatu ne ajokortit niin sitten vaihdetaan parempaan vakuutukseen.

Tästä huolimatta onnettomuudessa oli monta onnia, kuten se auto johon mä osuin jonka kuski oli 17-vuotias juutalaispoika ja jonka isä auttoi meitä tosi hyvän autokorjaamopaikan löytämisessä. Autokorjaamon omistaja on ollut todella empaattinen meidän tilanteelle ja suositteli sellaista ratkaisua että käytetään niiden omaa asianajajaaa, joka yrittää saada meille vakuutuksesta rahoja. Asianajaja puolestaan hankki mullle lääkärin, ja nyt käyn kiropraktikolla kolme kertaa viikossa, onneksi... Koko sotku on pitkä ja monimutkainen eikä lähelläkään selviämistä vielä... Mutta nyt, kiitos Herran, me ollaan uudessa asunnossa, joka on alle puolen tunnin matkan päässä sekä yliopistosta että Santa Monican keskustasta (ja Tyynenmeren rannasta toim. huom. ;). Me päästään bussilla liikkumaan niin hyvin kuin USA:ssa ylipäätään on mahdollista, mikä on tietysti valtava helpotus. Jos joudutaan myymään auto, niin sitten ollaan täällä kaupungissa sikäli jumissa että matkat minnekään luonnon helmaan ei ole mahdollisia...mutta nyt ei auta kuin luottaa että Isä tietää mitä me tarvitaan. Meidän oli tarkoitus tehdä Ikea yms -matka viime viikonloppuna mutta sekään ei tietenkään ole mahdollista ilman autoa. Nyt kun pettymyksestä on päästy yli niin on aseteltu pahvilaatikoita pöydiksi ja tehty tavaroista kasoja ja selattu katalogi puhki ja tehty listoja senkin edestä, heh. Meidän asunnon välittäjä ("asioidenhoitaja") on onneksi ollut iso siunaus, se on antanut meille astioita ja henkareita ja pienen jakkaran ja työtuolin ja pienen pöytälampun ja vieraspatjan :D Täkäläiset asunnot ei juurikaan harrasta kattolamppuja, joten vaan keittiössä ja vessassa on tällä hetkellä valo. Me kuskataan sitä yhtä lamppua iltaisin olkkarista makkariin ja takaisin, jos joku tavara sattui unohtumaan...näin sitä oppii arvostamaan kovin niitä mukamas kovin itsestäänselviä asioita ;)

Kotona ei vielä ole nettiä, ja koska meidän pitää hypätä aika monen renkaan läpi sellaisen saadaksemme (terrori-iskujen jälkeisessä elämässä täällä pitää todistaa identiteetti 2-3 dokumentin kanssa paikan päällä ennenkuin ne edes suostuu aloittamaan nettisopimusta, ja niiden dokumenttien pitää olla laillisia, nimim. kohta lähden notaarille...) ja voi olla että menee vielä tovi ennenkuin se sinne saadaan. Siihen asti käyn tässä kadun toisella puolella ryystämässä tähtitaalakahvia ilmaisen netin kera kerran päivässä. :)

Kaiken harmillisen keskelläkin meidän viikonlopun vietto oli yksi tähänastisen täälläolon kohokohtia. M:n esimies muutti meidät lauantaiaamuna klo 9, ja 10:30 mennessä tavarat oli uudessa asunnossa. Kahden korttelin päässä on pannukakkuravintola (tiedän, tästä tulee SUURI ongelma) ja oltiin sovittu jo viikko etukäteen että muutto-aamuna mennään sinne brunssille (kun löysin yhdestä kauppakuitista kaksi-yhden-hinnalla kupongin ;). Me nautittiin chorizo-munakokkelia sekä huojuvat pinot pannukakkuja kaneli- ja sokerikuorrutteella kermavaahdon, suklaapirtelön ja kahvin kera. Tämän aika sanattomaksi jättävän aterian jälkeen tultiin kotiin, purettiin pari matkalaukkua ja vaihdettiin uikkarit päälle. Käveltiin korttelin päähän bussipysäkille ja alle puolessa tunnissa oltiin rannalla. Aallot oli aika isoja enkä mä uskaltanut mennä niihin yksin mutta yhdessä sitten hypittiin valtavien Tyynenmeren tyrskyjen yli ja ali ja läpi muiden 5-vuotiaiden kanssa häpeilemättä kuin delfiinit ikään melkein tunti...sitten otettiin pienet kuivattavat päiväunet pyyhkeellä ja hypättiin takas bussiin. Aika hyvä muuttopäivä.