Voittoja ja vaikeuksia

The next one will be in English, I promise! And it will be a summary of these two... :)

Tämä viestini tulee teille...no, ei sentään haudan takaa, mutta jostain hyvin dramaattisesta paikasta jokatapauksessa. :) Ensin iloiset uutiset: me saatiin se asunto, päästiin muuttamaan lauantaina ja eilen aamukahvia juodessani sain katsella 1,5 metrin etäisyydeltä uutta kolibriystävääni kun se tuli syömään puusta suoraan keittiön ikkunan takana.

Sitten ne hieman dramaattisemmat uutiset: viime tiistai-iltana olin ajamassa (entiseen) kotiin siivottuani tätä uutta asuntoa koko päivän, ja seisoessani punaisissa valoissa joku ajoi kovaa mun perään niin että mä osuin edellä olevaan autoon. Syypää pakeni paikalta eikä me tai kadulla seisoneet ihmiset ehtineet saada rekkaria ylös. Mä oon muuten ihan kunnossa, mutta selkärankaan tuli aika raju "whiplash", eli piiskaniskuvamma, ja kaikki lihakset lantiosta ylöspäin meni päivää myöhemmin kramppiin. Auto ei ole ajokunnossa, ja vakuutus sanoo että ne ei korvaa sen korjausta (johon meillä ei siis ole mitenkään varaa) koska me ei saatu syypää-auton rekkaria (!). Meillä ei ollut sitä kalleinta vakuutusta joka kattaa "aina ja kaiken" koska ilman täkäläistä ajokorttia se olisi ollut paljon kalliimpi...ajateltiin että kunhan 3 kuukauden sisällä on saatu ne ajokortit niin sitten vaihdetaan parempaan vakuutukseen.

Tästä huolimatta onnettomuudessa oli monta onnia, kuten se auto johon mä osuin jonka kuski oli 17-vuotias juutalaispoika ja jonka isä auttoi meitä tosi hyvän autokorjaamopaikan löytämisessä. Autokorjaamon omistaja on ollut todella empaattinen meidän tilanteelle ja suositteli sellaista ratkaisua että käytetään niiden omaa asianajajaaa, joka yrittää saada meille vakuutuksesta rahoja. Asianajaja puolestaan hankki mullle lääkärin, ja nyt käyn kiropraktikolla kolme kertaa viikossa, onneksi... Koko sotku on pitkä ja monimutkainen eikä lähelläkään selviämistä vielä... Mutta nyt, kiitos Herran, me ollaan uudessa asunnossa, joka on alle puolen tunnin matkan päässä sekä yliopistosta että Santa Monican keskustasta (ja Tyynenmeren rannasta toim. huom. ;). Me päästään bussilla liikkumaan niin hyvin kuin USA:ssa ylipäätään on mahdollista, mikä on tietysti valtava helpotus. Jos joudutaan myymään auto, niin sitten ollaan täällä kaupungissa sikäli jumissa että matkat minnekään luonnon helmaan ei ole mahdollisia...mutta nyt ei auta kuin luottaa että Isä tietää mitä me tarvitaan. Meidän oli tarkoitus tehdä Ikea yms -matka viime viikonloppuna mutta sekään ei tietenkään ole mahdollista ilman autoa. Nyt kun pettymyksestä on päästy yli niin on aseteltu pahvilaatikoita pöydiksi ja tehty tavaroista kasoja ja selattu katalogi puhki ja tehty listoja senkin edestä, heh. Meidän asunnon välittäjä ("asioidenhoitaja") on onneksi ollut iso siunaus, se on antanut meille astioita ja henkareita ja pienen jakkaran ja työtuolin ja pienen pöytälampun ja vieraspatjan :D Täkäläiset asunnot ei juurikaan harrasta kattolamppuja, joten vaan keittiössä ja vessassa on tällä hetkellä valo. Me kuskataan sitä yhtä lamppua iltaisin olkkarista makkariin ja takaisin, jos joku tavara sattui unohtumaan...näin sitä oppii arvostamaan kovin niitä mukamas kovin itsestäänselviä asioita ;)

Kotona ei vielä ole nettiä, ja koska meidän pitää hypätä aika monen renkaan läpi sellaisen saadaksemme (terrori-iskujen jälkeisessä elämässä täällä pitää todistaa identiteetti 2-3 dokumentin kanssa paikan päällä ennenkuin ne edes suostuu aloittamaan nettisopimusta, ja niiden dokumenttien pitää olla laillisia, nimim. kohta lähden notaarille...) ja voi olla että menee vielä tovi ennenkuin se sinne saadaan. Siihen asti käyn tässä kadun toisella puolella ryystämässä tähtitaalakahvia ilmaisen netin kera kerran päivässä. :)

Kaiken harmillisen keskelläkin meidän viikonlopun vietto oli yksi tähänastisen täälläolon kohokohtia. M:n esimies muutti meidät lauantaiaamuna klo 9, ja 10:30 mennessä tavarat oli uudessa asunnossa. Kahden korttelin päässä on pannukakkuravintola (tiedän, tästä tulee SUURI ongelma) ja oltiin sovittu jo viikko etukäteen että muutto-aamuna mennään sinne brunssille (kun löysin yhdestä kauppakuitista kaksi-yhden-hinnalla kupongin ;). Me nautittiin chorizo-munakokkelia sekä huojuvat pinot pannukakkuja kaneli- ja sokerikuorrutteella kermavaahdon, suklaapirtelön ja kahvin kera. Tämän aika sanattomaksi jättävän aterian jälkeen tultiin kotiin, purettiin pari matkalaukkua ja vaihdettiin uikkarit päälle. Käveltiin korttelin päähän bussipysäkille ja alle puolessa tunnissa oltiin rannalla. Aallot oli aika isoja enkä mä uskaltanut mennä niihin yksin mutta yhdessä sitten hypittiin valtavien Tyynenmeren tyrskyjen yli ja ali ja läpi muiden 5-vuotiaiden kanssa häpeilemättä kuin delfiinit ikään melkein tunti...sitten otettiin pienet kuivattavat päiväunet pyyhkeellä ja hypättiin takas bussiin. Aika hyvä muuttopäivä.

Alusta - From the Beginning

Hello All! After quite the it-headache I have finally managed to launch what will be a small window to my new, married life in Los Angeles. It will be a mixture of the languages in my head, so I do apologize to you non-Finnish speakers...as well as Finns speak English, I do have a personal need (for certain marital, residential and linguistical reasons) to take special care of my Finnish skills and as reading new books is out of the question, this blog will serve also that purpose. So, it will be a mixture... :)

Lähestyttäessä Los Angeles International Airportia tullaan aina idästä, vuorten yli. Pilviä on harvoin, mutta nyt oli. Osattiin jo odottaa sitä: ensin näkyi keskustan pilvenpiirtäjät, sitten rantaviiva, käytiin kaartamassa mutka meren päällä ja hetken koko käsittämättömissä mittasuhteissa oleva matala, silmänkantamattomiin ulottuva talomeri avautui ikkunasta. Tuolla jossain on koti. Tuttu tömähdys, ja ollaan jälleen täällä. Los Angelesissa, länsirannikolla, Tyynenmeren reunalla, on the west coast. Yllättäen huomaan hymyileväni kun päähän pälkähtää ajatus paluusta. Olen lähempänä ensimmäistä varsinaista kotiani kuin koskaan, paluumuuttaja, tästä vinkkelistä katsottuna. Miten absurdia. Kahden tunnin jonottamisen jälkeen päästään vihdoin ulos, me ja viisi matkalaukkua, selkäreppu, käsilaukku ja sello. Tällä kertaa olen varautunut ja ihana, tulvahtava lämpö ja kaikkialla näkyvät palmut ei saa suuta loksahtamaan auki kuin kunnon skandinaavilla ikään, vaan asettelen kuulisti aurinkolasit silmille ja annan pehmeän merituulen puhaltaa hiukset taakse. Taksikuski kyselee matkan pituudesta ja me hymyillään vaan helpottuneesti toisillemme. "Yeah, we're moving here."


Pöydällä lojuva, M:n netistä printtaama kuukausinäkymä kertoo että alkamassa on uuden ajanlaskumme neljäs viikko, neljäs viikko Los Angelesissa. Huh! Vieläkin tuntuu kuin oltais täällä toista viikkoa... Mä olin ehkä hieman liian toivorikkaasti ajatellut että arki pyörähtäisi käyntiin aika pian mutta elämän järjesteleminen alusta asti taitaa viedä kuitenkin useamman kuukauden. M on ollut töissä virallisesti vasta reilut kaksi viikkoa, mikä on tarkoittanut lähinnä erilaisten koulutusten ym turvatoimenpiteiden (mm. "Earthquake training") läpikäymistä sekä eri toimistoissa juoksemista. Ensimmäinen viikko saatiin onneksi olla vielä yhdessä kokoajan ja juosta ympäriinsä hoitamassa asioita. Tää maa on arviolta 438 kertaa byrokraattisempi kuin Suomi, ja maahan tulemiseen liittyy todella paljon sellaista, mitä ei tulisi mulle edes mieleen ajatella... Onni on se että UCLA:ssa tiedetään tismalleen mitä ja missä järjestyksessä meidän pitää tehdä joten joku osaa aina ainakin neuvoa mistä kysyä mitäkin. Mun viikot on kuluneet lähinnä puhelimessa ja netissä, vakuutusyhtiöihin, lääkäreille, asuntonäyttöihin ja autorekisterikeskukseen soitellessa. Pari viikkoa sitten soitin ensimmäiset äänet myös sellosta, ja ilokseni oon huomannut että mitä useammin joutuu aloittamaan pidemmän tauon jälkeen, sitä helpompaa se on. Harjoitteleminen, siinä vähässä määrin mitä vielä sormien puitteissa oon pystynyt tekemään, on ollut oikeastaan todella vapauttavaa, kun tietää että on rauha opetella ja perehtyä niihin asioihin joihin ei viime vuoden kiireessä kunnolla ehtinyt. Ihan niinkuin yksi sellistikollega sanoi, vasta kun ei käy tunneilla oikeastaan alkaa ymmärtämään mitä se opettaja tarkoitti...

Tämän hetken kuumin aihe meillä on muuttaminen, sillä muutaman viikon asunnonetsintä on ehkä päättynyt. Lauantaina on vielä viimeinen tapaaminen välittäjän kanssa (johon mennessä täällä vaadittavat "background checkit" on tehty) ja sitten jos kaikki menee hyvin niin saadaan avaimet meidän ensimmäiseen, oikeaan kotiin! En vielä kerro siitä siltä varalta että jotain vielä tässä viikolla tapahtuu (täällä ei oikeasti koskaan tiedä) mutta se jokatapauksessa on meillä päällimmäisenä. :) Nykyinen huone opiskelijoiden ja muiden kaupunkiin vasta muuttaneiden asuttamassa talossa käy aika ahtaaksi ja ollaan varsin valmiit siirtymään rauhallisempaan kotielämään. Mä oon vähän jumissa täällä kun tää on niin kaukana että ainoastaan autolla pääsee paikkoihin ja meidän taloudellisessa tilanteessa mitkään ylimääräiset retket ei ole tällä hetkellä mahdollisia... :D Ja sormet syyhyää niin kovasti päästä laittamaan omaa kotia! Ja kokkaamaan (ja siivoamaan...) omassa keittiössä ja harjoittelemaan omassa harjoittelunurkkauksessa. Jos nyt saadaan tämä asunto, se tulee sijaitsemaan 20min bussimatkan päässä sekä Santa Monican rannasta (ja keskustasta) että yliopistokylästä...


Olisi niin paljon kerrottavaa ja monenlaisia vaikutelmia, mutta ehkä alan purkaa niitä pikkuhiljaa etten istu tässä yöpaidassa vielä Martinin tullessa kotiin illalla. Kuvien liittäminen valitettavasti joutuu odottamaan sitä että on muutettu ja purettu myös se matkalaukku jossa kaikki ne piuhat on.:) Terveiset kaikille! On hauska lukea syksyisiä sienimetsä-statuksia fb:ssa ja katsella miten palmut lepattaa tuulessa ikkunan takana... Hyvää syksyä!

Ainiin, ps - Kun me oltiin siellä asuntonäytössä niin meidän (toivottavasti) tulevalla parvekkeella hengaili kaksi kolibria!